Vierailijat

143

Muistiinpanoja 2022

23.12.2022
Nyt se joulu sitten tulee. Sellainen ihmeellinen joulu että minäkin olen jopa heitellyt vähän joulukoristeita sinne sun tänne. Ja ostin porkkanalaatikkoakin! Että nyt on tunnelmaa. 

Vähän äkkiseltään kerron mitä on tapahtunut viime päivinä.

Ensin kävin leikkauttaa tukkani jota jo vuoden kasvatin. Kutakin aikansa.
Sitten kävin "hapottamassa" luomet sekä naamasta että kropasta. Se oli äkkinäistä touhua eikä sattunut muuta kuin vähän pisteli kun se poltti muutaman luomen.

Eli nyt jäi paikallinen matkustelu kun täytyy pari viikkoa parannella naamaa. 
Mutta sitten taas olen lähdössä Sevillaan. 
Eli täällä on nyt vähän touhua mutta kiva ettei tule aika pitkäksi.





Täälläkoristellaan rikkaruohotkin


16.12.2022
Yleensä eläkeläinen ehtii vaan käymään yhdessä paikassa yhtenä päivänä. Minäpä kerkesin tänään viiteen paikkaan ja konsulaatissa kävin vielä kaksi kertaa. 
Ruotsin poliisista tuli kirje että mun pitää hommata todistus etten ole Espanjan kansalainen. Olin siis elokuun 1. päivä hakemassa uutta id-korttia Ruotsin poliisista. nyt vasta viiden kuukauden päästä tuli kirje että sellainen tieto puuttuu. Sitten vielä ihmiset hokee että Espanjassa on mañana touhua. Eiköhän se vertaus sovi paremmin Ruotsiin. Luulevat että Espanjasta saa kansalaisuuden yhtä helposti kuin Ruotsista. Ja vielä luulevat että Espanjasta ei saa kaksoiskansalaisuutta. No, joka tapauksessa kävin konsulaatissa ja sain sieltä todistuksen ja hän vielä lähetti sen heti meilinä Ruotsin poliisiin. Sain sieltä ison nipun papereita mukaani ja siinä jo ihmettelin että sainko mä näin paljon papereita. Sulloin ne laukkuuni ja tukka putkella kasvohoitolaan. Kävin kysymässä josko noita ruskeita luomia sais naamasta pois. Saa kuulemma ja tilattiin aika heti keskiviikkona. Maksaa 55€. 
Seuraavana ryysin postiin ja ostin postimerkkejä että saa siskolle lähettää kortteja. Täällä kun niitä ei muualta saa. Tai saa tupakkakaupasta mutta ei niitä tupakkakauppoja ole kuin kaupungissa niin ennen menen postiin.
Sitten vaan bussipysäkille. Siinä bussia odotellessa rupesin tutkimaan sitä paperipinoa jonka konsulaatista sain. Siinä näkyi olevan joku kuolintodistus jostain henkilöstä ja siihen liittyviä papruja vino pino. No minähän ryysin sinne konsulaattiin takaisin ja rouva oli siellä niin iloinen, sanoi että kyllä hän on niitä papereita hakenut! Vahingossa tuli minun matkaan. Onneks rupesin niitä siinä lukemaan. Muuten olis saanut tehdä uuden reissun kaupunkiin. 
Siinä vaiheessa oli bussi juuri mennyt joten laitoin itseni vaatekauppaan. Siellä oli yksi takki joka mielellään lähti mun mukaan. 
Eikä bussiakaan tarvinnut odottaa kun hetken. Siinä välissä kävin antamassa muutaman euron yhdelle vanhalle papalle joka istuksii siinä bussipysäkin takana kadulla. Hän oli oikein mielissään ja kiitteli kovasti. En yleensä anna kerjäläisille mutta mun käy se ukko sääliksi kun jo jo aika vanhakin. 
Vielä ehdin käymään koto-apteekissakin. Sain taas ison läjän lääkkeitä mukaani. 
Et tälviisii sujui asiat tänään, ei mennyt viemäriputkeen! 

Suunnittelin että ens viikolla lähden vähän kiertelemään näitä lähinurkkia kuin tulee kuulemma hienot ilmatkin mutta tais nyt jäädä. Tiedä kuinka ruvella naama on sen hoidon jälkeen. 

Ai nii, kävin siellä kuulokoje tarkastuksessa taas ja samalla näppäilin vähän kuvia kirkkopuistosta ja seimestä. Oli seimi kutistunut aika tavalla mutta jouluvalot ja -koristelut oli sitäkin kauniimpia. Jouluvalolista en nyt saanut kuvia kun oli päiväaika. Olen vaan ihaillut niitä kun toiset on laittaneet kuvia Faceen.
Olin ilman tulkkia siellä tarkastuksessa ja hyvin meni. Se tyttö puhuu niin hyvää espanjaa että ymmärrän sitä hyvin. Itekkin välillä sanoin si, si!


Tuulimyllykin saanu siivet, ei ole luonnossa!



Ruotsalaisen lahjoittama joulukuusi tuotu Smålandista asti autolla


3.12.2022

Katselin aamulla Hanna Sumarin ohjelmaa joulukodeista. Mitenkä minäkin niistä muka innostuin ja lähdin kiinankauppaan joulukoriste ostoksille. Se on kyllä sellainen magneetti paikka että tuli kärry täyteen. Tonttua meinasin ostaa mutta sitä en löytänyt. 

Minä en ole tykännyt joulun vietosta sen jälkeen kun siskoni perheineen tuli jehovaksi eikä ne vietä joulua. Olin siitä niin suruissani. Siitä on nyt kohta 50 vuotta eikä joulu ole tuntunut joululta sen jälkeen. Viimeisen kahdentoista vuoden aikana en ole viettänyt joulua ollenkaan. Minulla on ollut niin ikävä niitä koko perheen jouluja jolloin siskoni perheensä ja vanhempiemme kanssa vietimme. Sekin sitten lievitti joulutunnelmaa kun muutin Ruotsiin ja siellä oli taas erilainen joulu. Eli oikeeta suomalaista joulua on ikävä. Kävimme joulusaunassa ja söimme jouluruokaa ja sitten äiti jotenkin hävisi ja hetken päästä tuli joulupukki. Lahjat oli vaatimattomat mutta käytännöllisiä. Pääasia että oli joku paketti, ei ollut mitään väliä vaikka oli halpakin lahja. Ei ollut sellaisia vaatimuksia kuin tämän päivän lapsilla. Lahjojen jälkeen syötiin riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa. Mutta hyvä että mulla on muistot ainakin jäljellä. Jospa tästä pikku hiljaa tulee joulu minunkin kotiin. Totuttelen ensin vähän koristeilla. 

2.12.2022
Oli kuulokojeen asennusta ja tarkistusta taas ja nyt oli tuolla Zenia Boulevardilla. Se  on aika hankalan matkan päässä jos ei omalla autolla lähde. Ja minähän en sitä huomannut aikaa tilatessa että silloin on jo pimeä enkä näe ajaa autolla. Sovittiin tulkin kanssa että menen bussilla sinne etukäteen ja ostoksille samalla. Pääsen sitten hänen kanssaan kotiin kun hän naapurissa asuu. 

Se olikin helpommin sanottu kuin tehty se bussilla meno. Sanottakoon että Zenia Boulevard on iso ostoskeskus eikä ole enää Torreviejan rajojen sisällä. Kysyin ensin lippuluukulta jos voin käyttää sitä ilmaiskorttia joka kaikilla Torreviejan asukkailla on. Hän sanoi että kyllä se käy. Sitten rupesin tutkimaan niitä aikatauluja ja nehän ei ollenkaan stemmanneet niiden aikojen kanssa kun netistä löysin. Olin ajatellut mennä 15.30 bussilla. No menin taas luukulle kysymään koska lähtee seuraava bussi. Hän sanoi että suunnilleen 15.30. Eli se sitten kumminkin kulkee vaikkei siellä seinällä sellaista luekkaan. Bussi tuli vartin myöhässä. Tyrkytin itseäni siihen bussiin mutta kuski sanoi että sillä kortilla ei voi matkustaa, täytyy ostaa lippu luukulta. Minä taas lippuluukulle ja ostin lipun ja sen kanssa bussiin. Kuski sanoi että se ei kelpaa tähän bussiin kun siinä on aika että bussi lähtee 16.20. Se lähtee kuulemma viereisestä laiturista. Eihän se lippuluukkutäti voinut enää myydä siihen bussiin jolla oli lähtöaika jo mennyt. Eli taas odotin, ja palelin. Rupes jo horkka tulemaan ennen kuin tuli bussi siihen laituriin. Tyrkytin taas sinne itseäni. Kuski sanoi että väärä bussi, oikea tulee viereiseen laituriin kohta. Tulihan se sitten vihdoin ja viimein. Pääsin jopa mukaan ja se minun ilmaiskortti olisi kelvannut siihen bussiin. Ota näistä sitten selvää.
Siis olin yli tunnin myöhässä ajatellusta ajasta. Ehdin kuitenkin käydä ostaa ensi vuoden kalenterin. 

Siellä kuulopaikassa ei sitten paljon tapahtunut. Viime kerralla oltiin skype-yhteydessä jonkun asiantuntijan kanssa. Se kyseli kaikkea kuinka on mennyt ja sanoin että taustaäänet on hirmu kovalla. Se kysy että mitkä äänet esim. Kerroin kaikki kahvinkeittimet ym. vessan vetämiset. Sitten sanoin että kuulen senkin paperin kahinan kamalan kovana kun pyyhin takapuolta. Siitähän se riemu ratkesi! Siitä naurusta ei meinannut tulla loppua. Hän sanoi ettei kukaan toinen ole koskaan sellaisesta valittanut. Tuumittiin vaan tulkin kanssa että me ollaan suomalaisia ja sanotaan niinkuin asiat on! 
Hän sitten väänsi tietokoneeltaan niitä taustaääniä pienemmäksi. Ja nyt kun tänään mentiin niin kysyi että vieläkö kuulet takapuolen pyyhkimisen!! Ei sillä sitten paljon muuta asiaa ollutkaan. Eli vähän niinkuin hukkareissu. 
Ensi kerralla menen sinne yksin kun tulkki lähti kolmeksi viikoksi matkoille. 

26.11.2022
Nyt on sitten mummolla kuulokoje! Eilen hain ja olihan se aikamoinen homma. Tunnin asennettiin ja annettiin ohjeita. Se tietokoneesta ohjasi ja laittoi kaikki arvot kohilleen. Tiistaina täytyy taas mennä ja justeerataan ja tarkistetaan taas. Eli viikon välein tehdään tätä että ne tulee mulle sopivaksi. Nää on sellaiset ladattavat ettei tarvii pattereita koko ajan vaihtaa. Kuukauden koeaika mulla on ja jos en tykkää niin saa viedä takaisin. Sitten vasta maksetaan jos olen niihin tyytyväinen. Ja kyllä ne maksaakin, 2960€! Ruotsissa olis vissiin saanut ilmaiseksi mutta en nyt viitsi sinne tämän takia muuttaa. Kerran se kirpasee. Siihen kuulu loppuiän huollot kaksi - kolme kertaa vuodessa. Eli nyt ei tarvii enää kysyä: mitä?

25.11.2022
Kävin vähän pyörimässä tuolla Sevillan ympäristössä. Kyllä se taitaa niin olla että ei meikäläinen enää lähde autolla kuljeksimaan. On tuo näkö sen verran huono että taidan luovuttaa omasta tahdosta. Kyllähän ajaminen sujuu täällä tutuissa ympyröissä mutta lähdeppä tuonne vieraisiin kaupunkeihin. Kun täytyy seurata liikennettä, lukea navia ja vielä ajaakkin niin ei minun yksi silmä riitä tähän kaikkeen. Vaikka kuinka tahtoisin. Moottoritielläkin on rekkojen tukkona kun saan ajaa vain seitsemääkymppiä. Vaikka fuskasinkin 90:iin asti niin silti rekat ajoi kovempaa. Mutta kuitenkin rupesin heti kotiin tultua suunnittelemaan seuraavaa matkaa! Pöljäkö mä olen??

No, Lentokoneella hurruuttelin Sevillaan ja sieltä vuokrasin auton. Auto oli ihan uus. Vuokraaja meinas että mun tarttis ottaa omavastuuvakuutus mutta en ottanut. Meinas vaan että siitä voi tulla kallis vuokraus. No ei tullut. Vähän alle satasen maksoi viikon vuokraus. Ne aina tyrkyttää niitä lisäjuttuja kun niistähän ne rahaa saa. 

Siinä ympäristössä sitten pörryyttelin menemään. Oli kyllä menojalat vähän ruosteessa. Tökki joka puolella aika tavalla. Parasta oli kun pääsin Mercadonan kauppaan! Lentämällä kun tulin ilman ruumalaukkua niin jäi eväät vähän pieniksi. Ajattelin että menen perillä kauppaan. No eihän siitä oikein mitään tullut. Pikkukyliä ja siinä olis taas mennyt aikaa jos olis ruvennut kauppoja hakemaan. Ekassa hotellissa oli pieni kauppa ja sieltä ostin vähän vettä ja jotain keksejä. Sitä riitti sitten neljä päivää kunnes pääsin sen verran isommalle paikalle että sain ruokaa ostettua. Ja kyllä sitä sitten ostinkin. Ja tietysti aivan turhaan kun kohta olin jo kotiin lähdössä. Kauhee syöminen sitten kun matkalaukkuun ei mahtunut oikein mitään eikä nesteitä saa ottaa matkustamoon. Totta kai ostin vettäkin niin että varmaan riittää. Viimeisessä hotellissa oli kaksi pulloa talon puolesta vettä. No minä jätin sinne vielä kolmannen pullon kun en saanut juotua ja kaikki loput ruuat. 

Olihan siinä paljon töpöttämistä pienillä jaloilla ja sitten jouduin vielä väkisin yhteen kirkon torniin kapuamaan. Se oli iso kirkko ja minä vähän ihmettelin että mistä mennään sisään. Näin siinä yhden jonon ja mnenin sen jatkoksi. Sitten kun tuli minun vuoroni niin ukko stemplas mun lipun. Ihmettelin että mihin mä nyt menen niin se ukko sano että tuonne. No minä lähdin sellaista äkkijyrkkää pientä tunnelia ylöspäin. Siinä vaiheessa tajusin että mä olen menossa sinne kirkon torniin mihin olin päättänyt etten jaksa kivuta! Mutta se meni kuitenkin aika hyvin kun ei ollut portaita vaan se oli sellaista luiskaa koko ajan, 40 metriä oli kipuamista. Kannattihan sinne mennä, oli komiat näköalat. Pääsin mä sinne kirkkoonkin sitten kun aika tuli. Liput piti tilata netistä etukäteen ja siinä oli aika. 

Oli se tällai jälkikäteen ihan hyvä matka vaikka kauhulla jännitin aina sitä ajamista. 

Eikä ollut hinnalla pilattu. Lentomatka maksoi 18€, autovuokraus 92€, pensat 50€ ja hotellit 262€. Viikon reissu oli. 

11.11.2022
Kyllä mä olen aikamoinen tietokonetohtori! Mulla oli joku päivitys tässä koneessa ja sen jälkeen rupesin räpelöimään uusia juttuja, kun käskivät. Ensin ajattelin että tämähän on hieno homma kun sain kosketusnäytön tuohon tauluun näkymään. Mulla kun on se näköongelma niin siitä näki hyvin. Mutta hiirellä piti kirjoitella, ei kelvannut sormet. Sitten en enää sitä halunnutkaan ja siinä se tenkkapoo tuli. Koko päivän värkkäsin mutta ei siitä tullut tolkkua. Koneen näppäimistökin siinä tökkäyty toimimasta. Hyvä että jollain tapaa sain salasanan kirjoitettua kun aukaisin läppärin. Kun ei se kosketusnäyttökään siinä aina ollut. Se piti aina jostain hakea. Hätäpäissäni jo kysyin Facectakin apuja. Tulihan sieltä hyviä vastauksia, mm. jos sulla on varaa matkustaa niin on kait sulla varaa viedä läppäri korjaajalle! Yks hyvä neuvo tuli ja sitä piti vielä lähteä kokeilee vaikka jo sängyssä odottelin Nukkumattia. Mutta en tarvinnut sitä neuvoa kun silmiin osui tehäväpalkissa sellainen kakaran kuva jolla oli kädet pystyssä. Ajattelin että katsonpa tuotakin vaikka siellä olin jo monesti ollut. Klikkasin siitä kaikki pois päältä ja johan rupes lyyti kirjoittamaan jne.  Tällai nämä eläkeläisen päivät kuluu. Tökkää vaan jotain nappulaa niin päivä menee mukavasti siinä muistellessa että mitähän tökkäsin ja sitten kaikki tökkäytyy vielä enemmän solmuun. 

Sain kyllä jotain hyvääkin aikaseksi. Kävin siellä kuulokoje kaupassa. Voi että oli mukava tyttö siellä. Tutki ja tarkasti paljon paremmin kuin se sairaalan lääkäri. Otti korvasta sisältäkin kuvat. Aika jännän näköistä. Samalla siinä otti tulkiltakin kuvat! Kyllä se meinas että kuulo on heikentynyt puolella joten kuulokkeet tilattiin. Siellä täytyy sitten rämpätä monta kertaa että niihin tottuu ja niistä tulee sopivat. Olisin ottanut sellaiset jotka laitetaan vaan korvan sisään mutta niitä ei ollut ladattavia. En rupea sellaisten patterien kanssa värkkäämään kun kolme päivää vaan kestää patteri. Aika huomaamattomat nämäkin on. Neljä kertaa vuodessa täytyy käydä puhdistuksessa ja kontrollissa. Yöksi laitetaan aina lataukseen. Kaikki sisältyy kojeen hintaan. Mutta se olikin sitten aika ruhtinaallinen, melkein 4000€! Sen sais osamaksullakin ilman korkoa mutta täytyy ensin tutkia paljonko tuota hilloa löytyis jossa lukee kuulokoje päällä. 

8.11.2022
On mulla hauskat noi filippiiniläiset naapurit! Olen mankunut tuosta heidän appelssiinipuusta vaikka kuinka kauan kun se on niin hirmuisen iso että mun pihasta hukkuu kaikki valo sen taakse. Muutama viikko sitten kysyin jos saan leikata sen sitten kun appelsiinit on kypsiä. Ja lupasihan hän oikein mielellään. Tänä aamuna kun menin ulos niin eipä ollut appelsiinipuuta! Hän oli karsinut sen, ei ollut kuin muutama paksu runko jäljellä! Oli laittanut pussillisen appelsiinejakin mun portin kahvaan roikkumaan. Olin niin iloinen että menin heti kiittämään. Sanoin että nyt olen niiiiin onnellinen. Hän sanoi että niin on hänkin! 
Nyt illalla kun kurkkasin ikkunasta niin johan näkyi tievalo minunkin pihalle! Ja tuikki siellä jotain muutakin, hän oli laittanut jouluvalot tuikkimaan siihen puun tynkään! 😅 

Nyt on sitten neljäskin koronapiikki käyty ottamassa. On käsivarsi taas kipeänä, saa nähdä tuleeko muita oireita. Flunssa piikkiä en huolinut kun en ole ennenkään sitä ottanut. 

Torstaina mennään sinne kuulolaitekauppaan. Saa nähdä mitä sinne kuuluu.

Matkasuunnitelma on osapuilleen valmiina. Ovat luvanneet sateita juuri sille ajalle, saa nähdä kuinka käy. Se olisikin sitten eka kerta mun reissuiluiden aikana kun sataa. Ja aika paljon olen kulkenut ristiin ja rastiin tätä kotimaatani. Että ei se varmaan haittaa vaikka sataakin. Onhan se keljumpi kuljeskella.

2.11.2022.
Pohjoismaissa kuulemma menee terveydenhoito koko ajan huonommaksi. Täällä päinvastoin.  Tilasin omalääkärille ajan ja sain kahden päivä päästä ajan. Mulla olikin omalääkäri vaihtunut mutta ei se mitään kun vaihtuu paremmaksi. Niin rauhallinen ja asiallinen nainen. Ja oli oikein espanjalainen. Odotteli rauhallisesti että tulkki ehti selittää mulle. Toiset tuppaa ruveta puhumaan siihen päälle ja sitten menee kaikki sekaisin. Sitten vaan labrassa käynti johon sain ajan vasta viikon päästä. Labran jälkeen lääkärille aika kahden päivän päästä.
Mutta on se jännää kun joka kerta löytävät jonkun uuden jutun. Nyt oli kolestroliarvot koholla. Olen sitä ihmetellyt ja monelta lääkäriltä kysynytkin mitä ne rasvakertymät silmien alla on, kukaan ei tiedä  mitään. Mutta tämäpä tiesi. Sanoi heti että ne tulee jos syö paljon jauhotuotteita eli leivonnaisia, sokeria, pastaa ja tietysti rasvaisia ruokia, voita, juustoa ym. Sen takia kolestroli nousee vaikkei selvää rasvaa syökkään. Eli taas tuli uus dieetti. Ei mitään keksejä eikä valkoista leipää eikä pastaa. Ne on ainoat jotka voin lopettaa, muita kiellettyjä en syökkään. Siis ei muuta kuin Suomi-kaupasta ostamaan ruisleipää! Sain kyllä lääkettäkin kun se lekuri meinas etten kuitenkaan pysty dieettiä noudattaa!! Tietäis vaan mihin minä pystyn! 😂 Olen muuten laihduttanut 4,5 kg kesän aikana kun tympäännyin tuohon mahaan. On siinä vähän hulavanne auttanut. 

Niin niitä hyttysiä on nyt niin hirvittävästi täällä että on päätetty ruveta tositoimiin niiden hävittämisen kanssa ja lisätty karkotuskalustua kaikenlaisilla myrkkysuihkuilla ja - autoilla.

Huomenna on taas espanjan kurssi. Saas nähdä saanko yksityisopetusta niinkuin viime kerralla. Olin siis ainut oppilas! Kivahan se oli kun sai koko ajan olla äänessä, tai ainakin yrittää.

Tais unohtua laittaa kuva siitä mun kivisavotasta minkälainen siitä tuli. Laitoin vaan niistä kukkasista.


Tämä puska lähtee seuraavaksi. On kyllä nätti mutta kun tekee mustia papanoita ja niitä ei ole niin kiva kerätä kivien välistä.

Tässä on  nyt vielä kuvassa se vanha köynnösruusu jonka sanoin irti ja laitoin sen uuden nätin punaisen köynnöskukan siihen. Naapurin papayakin pääsi kuvaan. Lupasi leikata tuon appelsiinipuunsa kun on päässyt vähän villiintymään eikä päästä valoa minun kasveille.

30.10.2022

Tuli talviaika viime yönä. Kerrankin sain kaikki kellot siirrettyä heti aamusta. Tuppaa aina jäädä jokunen kello siirtämäti ja sit ihmettelee että mikä aika on menossa. Nyt on makurin lämpömittarin kellokin oikeassa kun en viitsinyt sitä ruveta keväällä räpläämään. 

Kivihommatkin tuli valmiiksi mutta sitten kurkkasin naapurin aidan taakse ja niillä oli aivan ihana köynnöskukka siellä. Eihän siinä auttanut kun lähteä planttukauppaan. Vanha köynnösruusu sai kyytiä, johan se siinä kahdeksan vuotta on jo roskannut. Tilalle tuli kukka nimeltään Mandevilla Sanderi, ruotsiksi bägarranka, suomeksi brasilialainen jasmiini tai pikari viiniköynnäs. Olen noita nimiä googlesta hakenut ja tollaisia löysin. On kuulemma oleanterin sukua. Eli taas kivet pois ja kukka maahan ja kivet takaisin. Ei sentään tarvinnut koko kukkamaan kiviä nyt edestakas vetkutella. 

Aamukävelystä ei tule nykyään mitään kun hyttyset söi mut puolikuoliaaksi viimeksi. Vaikka mulla oli pitkät housut jalassa ja pitkähihanen pusero niin söivät läpi. Pohkeissakin oli ollut varmaan kokonainen suku syömässä. Sen jälkeen en ole mennyt aamukävelylle. Harvinaisen hyttysrikas syksy eivätkä kuulemma ehdi myrkyttämään kaikkia paikkoja. Tuppaa  niitä joskus tuohon pihallekkin tulemaan. 

Silloin kun vielä kävin aamukävelyllä niin huomasin yhden jutun jossa espanjalaiset oli edistynyt. Niillä roskapönttöjen tyhjentäjillä jotka roikkuu siellä auton perässä tarakalla, oli peräti kypärät. Aikamoinen edistys. Täällä kun roskapönttöjen väli on niin pitkä niin siinä kerkiää saamaan hyvän vauhdin autoon.

Kyllähän niitä aamukävelyitä vähän kaipaa kun ei nyt ole juttukavereita. Täällä on niitä villikissoja joiden kanssa jutustelen aina lenkillä. Yks kissa on vaan niin mahtavan kaunis ja tulee aika lähellekkin. Tekis niin mieli ottaa kotiin, mutta, mutta....

Nyt on matkavietti taas herännyt. Olen lähdössä taas sinne Sevillan ympäristöön kun viimeksi jäi kesken. Ensin meinasin lähteä Santiago de la Compostelaan mutta sitten ajattelin että siellä voi olla jo vähän kylmä siihen aikaan kun lähden. Belgialaiset naapurit oli viikon pois kotoa, tulivat eilen. Sanoivat että olivat olleet Santiago de la Compostelassa! Aika hyvin samoissa paikoissa ajatukset pyöri. Taidan mennä minäkin sinne keväällä.

Tässä nyt kuva siitä uudesta istutuksesta. Eikä se toinen kukka mikään Kalla ollut vaan Kanna!

Ennen

Jälkeen




13.10.2022

Heipparallaa vaan! Rupesin vähän kirjoittelemaan kuulumisia. 
Kohta jo kaksi kuukautta tässäkin maassa ollut.
Täällä vaan sitä samaa hiekan häätöä. Vaikka tänä vuonna puhdas kaatosade on hoitanut isommat hommat. 
Tullut kaksi kertaa oikein kunnolla vettä. Muuten on ilmat vielä kovin kesäisiä, n. 25 sekä ulkona että sisällä. 
Tää on just mulle sopiva lämpö eikä tarvii käyttää ilmastointia eikä lämmitystä. 

Olen tehnyt vähän kivihommia tuossa kukkapenkissä. Oli niin kovasti laskenut maa että päätin vähän laittaa multaa lisää. 
Siinä kun on niitä koristekiviä niin ensin täytyi kerätä ne pois siitä. Se olikin aika homma että sai ne talteen jotta vois käyttää ne uudestaan. 
Naapuri toi täytemaata kaksi iso pöntöllistä, veti hihnalla perässään pitkin katua tuolta omalta tontiltaan. Ostin ison säkin multaa mutta ei sekään riittänyt. Täytyy keksiä joku kikka kakkonen kun ei viitsis enää lähtee multaa ostamaan. Taidan laittaa vaan kiviä koko kolon täyteen kun niitä nyt tuntuu olevan vaikka ja kuinka. 
Muuten homma onnistui hyvin mutta selkä vaan ei siitä tykännyt. En ole paljoa päivässä tehnyt kun ei tahdo pystyä kyykkimään. 
Kohta se on valmis, kunhan sen kolon täytän. Ostin siinä samalla uuden kukankin, Kanna nimeltään. Aivan mahtavan näköinen. Saa sitten nähdä kuinka kauan se siinä viihtyy. 

24.9.20221
No niin, nyt on ollut maanvaihdos tässä välissä. 
Oli kyllä niin ihana tulla kotiin kun oli lämmintä sekä sisällä että ulkona. Paljon on taas hommia kun täytyy siivota saharan hiekat pois ja kasvitkin rehottaa vaikkei niitä ole edes kasteltu kuin kerran kuussa. Nyt on jo kaikki hyvällä alulla, autokin pesty ja on jo körryytelty jonniin verran. Auto oli katsastettu minun poissaollessa ja huomasin että katsastusten välillä olin ajanut 400 km. Ettei täällä turhaa pörrätä.
Kävin äsken vaatekaupassa. Piti ostaa sellaisia kesähousuja mutta ei tuolla kassissa ole kuin kahdet housut. yhdet pitkät ja toiset polvimalliset. Mut on siellä sitten viisi puseroa, kaksi villatakkia ja yöpaita. Ja vähän muuta krääsää. En käy usein vaatekaupassa mutta silloin kun käyn niin ostan reilusti jos sattuu hyvää löytymään. 

Täällä on alkanut sellainen espanjan keskusteluryhmä jossa ainoastaan puhutaan. Tai siis yritetään puhua. Se on tosi hyvä, tällaista olen koko ikäni kaivannut. Eihän siinä paljoa ehdi tunnin aikana puhua kun on iso porukka mutta jokainen kuitenkin pääsee vuorollaan puhumaan. Toi taas uutta intoa espanjan opiskeluun. Siellä on espanjalainen ope ja meidän ryhmässä on myös kaksi venäläistä ja kaksi ukrainalaista. Ne vähän siinä jutteli että perustaisivat oman ryhmän. Oliskin hyvä kun ne vähän häiritsi kun puhuivat omiaan kun toiset yritti kuunnella mitä puhuttiin. 

Minun filippiiniläiset naapurit ovat olleet koko kesän hukassa mutta nyt ovat tulleet kotiin. En ole vielä tavannut heitä, oli vaan auto kadulla aamulla. Vastapäätä oli tullut myös uusi asukas, en ehtinyt juttusille kun lähti melkein heti pois. Aikamoinen vilinä tässä meidän pienellä kadun pätkällä. Taas on kaksi asuntoa myynnissä. 

Niin ne keittiöasentajat tuli sitten ennen kun lähdin Espanjaan ja saivat alkuun hommansa. Tulevat jatkamaan sitten omia aikojaan joskus tulevaisuudessa. Eli siellä sitten varmaankin odottaa uusi keittiö kun seuraavan kerran menen. Tällaiseen jamaan jäi remontti;




11.9.2022
Yht´äkkiä muistin että mullahan on tällainen kotisivu johon ruukaan aina välillä kirjoitella.
Ei tahdo muistaa kun on ollut kaikenlaisia juttuja tässä meneillään. Se keittiöremppa tosiaan alkoi mutta lopusta ei ole tietoa. On kuitenkin hyvällä mallilla. Viemäri muutettu sekä sähköjohdot vedetty uuteen hellapaikkaan. Maalasin seinät ja laitoin laminaattilattian. Sitten toivat Ikealta kalut ja sain ne kasattua männä viikolla. Nyt sitten odottelen ukkoa jonka pitäisi ne tulla seinään paiskaamaan. Luulen ettei tule ennen minun Espanjaan lähtöä. Olis kyllä ollut kiva jos olisi tullut. Luultavasti tulee omia aikojaan kun olen jo Espanjassa. Toivottavasti kaapit on paikoillaan kun tulen ensi kesänä. 

Suomessakin kävin kääntymässä. Olin siskoa ja muita sukulaisia tapaamassa ja samalla reissulla tapasin nuoruuden ystäväni. Tässä nyt vaan varoittelen että olkaa varovaisia jos hommaatte majapaikan Airbnb:ltä. Minulla oli varattuna oikein hieno asunto mutta siinä oli vaan se että koskaan emme sinne päässeet. Majoittaja oli häipynyt kuin pieru saharaan. Olin yhteydessä Airbnb:hen monta kertaa mutta ne ei kyllä paljoa eväänsä liikuttanut. Sitten vasta kun oli kirjautumisaika asuntoon otin taas yhteyttä. Sitten ne vasta tajusi että meillä ei ollut kämppää mihin mennä. Palautti kyllä rahat varaamastani asunnosta ja sanoi että voin varata uuden asunnon heidän sivuiltaan. No nehän nyt oli neljä kertaa niin kalliita kuin se jonka olin varannut. Onneksi oli suhteita että saatiin mennä yhden kaverin kaverin asuntoon kun he olivat Espanjassa.

Näin se kesä täällä on mennyt, viikon päästä takaisin kotiin. Siellä lämpöä näyttää olevan vielä yli 30. 

14.8.2022
Voi kauhistus, puolitoista kuukautta edellisestä päivityksestä!
On ollut sellaista sählinkiä että päiväkirjat unohtuu. 
Olevinaan olen koko ajan jotain näpertänyt mutta silti tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi.

Mutta sitten rupes tulemaan jo näkyyvääkin jälkeä kun kaverit kävi kylässä ja sai minut innostumaan keittiörempasta. Minähän olin jo päättänyt että en sitä tee vaan säästän rahat. Siinä meni hetken aikaa ennen kuin sain sen alkuun kun putkimiestä piti odottaa että saa vedet suljettua keittiöstä. Sen jälkeen sitten tapahtuikin ryminällä. Kaveri tuli jelppaamaan kaapien repimisessä ja kaatopaikalle viennissä. Nyt keittiö huutaa tyhjyyttään ja odottaa maalaria. Huikkasin sinne eilen ovensuusta että kyllä minä huomenna tulen maalaamaan. 

On siinä kaikenlaista järjestelyä. Eilen olin yhteydessä Ikean suunnitteluneuvontaan, siinä menikin 6 tuntia! Ensin meni aivan mahtavasti kun sattui mukava ja tietäväinen nuori mies puhelimen päähän. Siinä yhdessä suunniteltiin kaikki jutut. Minulla oli kyllä piirustukset valmiina kun olin Ikean suunnittelutyökalulla sen tehnyt. Hän näki sieltä omalta koneeltaan minun piirustukset. Meni siinä 1,5 tuntia ennen kun saatiin kaikki reeraan ja tilaus sisälle. Siinä tuli vaan sellainen ongelma että sitä työtasoa jonka olisin halunnut ei ollutkaan varastossa vaan toimitus olis ollut vasta 24.syyskuuta ja silloinhan minä olen jo ihan toisessa maassa. Eli se jouduttiin siinä vauhdissa muuttamaan toiseen tasoon. 

Sitten kun puhelu lopetettiin niin rupesin miettimään uudestaan sitä tasoa. Siitähän olis tullut ihan vitivalkoinen keittiö joten tuli mieleen jospa sen tason voisi vielä muuttaa. Sen pojan numeroahan mulla ei ollut kun se soitti mulle niin päätin soittaa Ikean asiakaspalveluun ja kysyä josko vois vielä vaihtaa. No poika siellä sanoi että kyllä se käy ja muka vaihtoi sen tilaukseen. Sitten kun sieltä tuli tilausvahvistus niin se poika oli ottanut puolet tilaamistani tavaroista pois eikä ollut minkäänlaista tasoa tilauksessa. 

Siitä se sählinki sitten alkoi. Sitä samaa poikaahan en saanut enää opuhelimen päähän ja toiset ei siellä ymmärtänyt mitään. Muutaman kerran sinne soitin ja sitten yks, ei alkuasukas, sanoi että joku soittaa mulle asiasta. Se puhu niin huonoa ruotsia etten ymmärtänyt paljoa mitä se sanoi.
Vihdoin ja viimein soitti se alkuperäinen nuori mies jolle tilauksen annoin. Hän oli huomannut että asiakaspalvelu oli ollut sähläämässä mun tilauksen kanssa ja siksi soitti ja kysyi mitä on tapahtunut. Kyllä sekin ihmetteli että kuinka tuollai on käynyt. Kyllä olin onnellinen kun sain tämän miehen langan päähän. Hän kyllä tiesi mitä tekee ja naputti uudestaan kaikki tilaamani tavarat ja lisäsi sen uuden tason. Siinä siis meni koko päivä. Toimitus on nyt 24. tätä kuuta eli puolitoista viikkoa mulla on aikaa maalata ja laittaa laminaattilattia. Putkimies ja sähkömieskin pitäisi saada tänne ennen sitä kun kaapit tulee. Muutan nimittäin viemärin ja tuomarin paikkaa sekä hella tulee toiselle seinälle. 

Oli täällä sitten kauhia myrskykin. Oikein uutisissa mainittiin. En ole minäkään sellaista myrskyä koskaan tavannut. Sanovat ensin että se oli tromb mutta sitten se kuulemma olikin fallvind. En tiedä mitä se on suomeksi mutta jumalaton sade ja tuuli sivusuunnassa. Kaikki tavarat vaan lenteli. Rautatien läheisyydessä oli kaikkein pahin paikka. Siellä lensi eläinkodin katto kokonaan pois vuorivilloineen päivineen. Sitä vuorivillaa oli kaikki raiteet täynnä ja pellinpalat roikkui radan sähköjohdoissa. Eli junaliikenne täys stopissa pari päivää. Jossain varastorakennus lensi naapurin tontille katolleen. Yksi asuntovaunu näkyi olevan jonkun katolla kyljellään. Meidän parkkipaikalle lensi sellainen hyppytrampoliini jonkun pihasta. Ja puita tietysti kyljellään joka paikassa. Tämä kaikki kesti vaan 5-10 minuuttia mutta oli tuhoisat minuutit.

Tähän loppuun kevennys! Istuin tuossa meidän pihassa yks päivä ja kudoin villatakkia. Yks mies tuli siihen juttelemaan. Ihan kiva muuten mutta en ymmärtänyt yhtään mitä se puhui. Kauhee puheripuli tuntui olevan. Kysyin lopuksi siltä että puhuksää norjaa niin se sanoi että joo. Sanoin että mä en ymmärrä yhtään mitään mitä sä sanot mutta puheripuli vaan jatkoi. Koska se ei näyttänyt välittävän vaikken vastannutkaan niin annoin sen puhua. Mua vaan tuppas naurattamaan niin pirusti koko touhu varsinkin kun katselin sen lakkia. Neljä pulun sulkaa pystyssä! 

Kuumuushan täällä on vaivannut moneen otteeseen. Nytkin taas on kolmenkympin päiviä. 
Mutta ei se mitään kun Espanjassa on 30-40 astetta koko kesän. Täällä vaan joskus tulee tuo helle.

1.7.2022
Yli kuukausi on jo tullut tallattua tätä Ruotsin maaperää. Aika menee niin nopiaan että ihan hirvittää, taitaa mennä ylinopeuksilla. Siitä varmaan se ajoittainen huimauskin johtuu, ei pysy mummo tuossa vauhdissa mukana matkassa. 

Aika on varmaan mennyt nopiaan senkin takia kun on vähän ollut remontin poikasta ja kaikkea muutakin räpeltämistä. Maalasin ensin ruokailuhuoneen seinät. Ostin talvella netistä käytetyt ruokapöydän ja tuolit sekä vitriinikaapin. Ne olikin niin keltaiset ja kuluneet että päätin maalata ne. Vitriinikaappi jäi vielä maalaamati kun se olikin vähän vaaleempi. Täytyy funtsia jos sen vielä maalaa tai jättää silleen. Innostuin myös noihin näperryshommiin. Koristelin Espanjasta tuomani "pajusydämen". Eilen kävin Punaisen ristin parakissa. Siellä on kerran kuussa sellainen myyntihomma että paperikassin saa kerätä täyteen tavaraa ja se maksaa 20 kruunua, eli 2€. Sieltä löysin mm. kehykset ilman mitään kuvaa tai taustapahvia. Näpräsin siitä pikku taulun. Torkkupeittoa olen myös ruvennut kutomaan sängyn jalkopäähän koristeeksi. Siitä tulee kuva sitten kun se on valmis.

Täällä kyllä kelpaa ihmisille käytetty tavara. Laiton sen vanhan ruokapöydän nettiin ja puolen tunnin päästä laittoi ostaja viestiä. Hän oli niin mielissään kun sai ne. Ne oli varmaan kyllä jotain desing-kalustoa. Pyysin niistä 400 kr. Varmaan olis saanut enemmänkin mutta ajattelin että kunhan pääsee eroon.

Kuumuushan täällä tuppaa kiusaamaan. Kolmessakympissä on lämpötila sekä ulkona että sisällä. 
Päätin lopettaa kuumuuden sillai että tilasoin tuulettimen netistä. Eli se tulee maanantaina ja silloin alkaa sateet ja ilmat viilenee. Jos en olisi hommannut tuuletinta niin helteet olisi jatkuneet.


Tuoleja oli siis kuusi ja tässä yksi tuoli alkuperäisessä värissä.




2.6.2022
Keräsin vähän kasaan muutamia laseja jotka oli täällä asunnossa kun ostin tämän. Laitoin ne paikalliseen FB ryhmään jossa annetaan pois tavaraa ilmaiseksi. Heti tuli yksi vastaus ja lupasin ne hänelle. Tänä aamuna piti neitosen tulla noutamaan niitä seitsemältä. Laitoin kellon soittamaan ja vein ne oven pieleen ulos. Melkein heti kohta tuli messengeri ettei hän kerkiäkkään tulemaan. Ei muuta, lähdin hakemaan ne takaisin ylös. Pikkusen ärsytti kun sen takia heräsin niin aikaisin ja oli muitakin haluajia jotka olisi tullut hakemaan heti. Ne toiset perui kiinnostuksensa mutta oli yksi joka lupasi tulla hakemaan. Saas nähdä kui käy.

Kävin kaupassakin ja se hyvä ja lyhyt muisti tuli sinnekkin mukaan. Täällä saa kaupasta eläkeläisalennuksen kerran viikossa ja ajattelin että kerään nyt vähän enemmän tavaraa ja otan sen alennuksen tänään. Menin siihen itsepalvelukassaan ja justiin kun painoin nappia Maksa niin yks myyjäpoika huikkasi olan takaa: Älä unohda eläkeläisalennusta. Se meni sitten ilman alennuksia. Pikkusen taas risos. 

Mut sitten lohdutin itseäni ja kun toripäivä sattui olemaan niin menin kiertelemään ja ostin kahdet kengät kahdellasadalla kruunulla. Eli 20€. 

Täällä tuntuu kaikki niin kalliilta mutta sitten kun ajattelee summan euroissa niin kaikki muuttuu halvaksi! 

1.6.2022
Eka kerran elämässäni kävin bussilla Mariestadissa. Mennessä oli 4 matkustajaa ja tullessa 5. Eli ei ollut ruuhkaa bussissa. Ihan mukavasti se sujui. Taidan mennä toistekkin. Vaikkei siellä mitään ihmeellistä kyllä ollut. Torillakin on enemmän myyjiä täällä Törebodassa. Törsäsin oikein jäätelötuutin ja istuin kaikessa rauhassa auringonpaisteessa syömässä. Mielestäni aika tyyris kun maksoi 27 kruunua. 

Tuli se tilaamani hula vannekkin tänään. Ei ollut läheskään samaa laatua jonka Espanjassa ostin. Ja nyt näköjään täytyy taas sillä opetella uudestaan pyörittelee. Tämä tuntuu vähän kevyemmältä. 

Tämmösiä kukkasia oli Mariestadin torin laidassa.



31.5.2022
Aika hyvin olen kotiutunut tänne Ruotsin maalle. Oli kiva tulla, täällä on kuitenkin niin paljon erilaista elämä kuin Espanjassa. Mukavan viileetä eikä ole kovin paljoa satanutkaan. Lämpötila niinkuin Espanjassa talvella. Eli viidentoista nurkilla. 

Kaupoissakin olen käynyt. Tännekkin tuppukylään on ICAan tullut sellaiset itsepalveluskannerit. Tosi kätevää kun ei tarvii kassalle jonottaa eikä tavaroita ees taas sortteerata. Uuden bussikortin kävin ostamassa kun se edellinen on mennyt hukkapiiloon. Tais jäädä kotiin. Röda Korsetin second handissakin kävin tänään. Huomenna lähden Mariestadiin. Tänään piti jo mennä mutta heräsin niin myöhään etten viitsinyt lähteä. Hula vanteenkin olen jo tilannut. Ompeluhommia tehnyt. Eli kaikennäköistä pientä on tullut näperreltyä. 

Oli aikamoinen yllätys sunnuntaina. Ajattelin että lähden ulos kun oli niin hyvä ilma. Kun aukaisin oven niin siinä oven pielessä törötti kukkapaketti. Siinä oli mun nimi kyljessä. Tyttö lähetti äitienpäiväkukkasia! Kyllä tuntu mukavalta kun eivät ole kumpikaan lapsosista muistaneet äitienpäivää kymmeneen vuoteen! Kylkiäisinä oli vielä tuutillinen suklaata. Tuli vähän niinkuin tippa silmään. 
Minä voisinkin viettää kolmea äitienpäivää. Toukokuun ekana sunnuntaina Espanjassa, toisena sunnuntaina Suomessa ja viimeisenä sunnuntaina Ruotsissa.



20.5.2022
Tuntuu että tää päivä ei lopu koskaan. Aamulla oli kuudelta herätys kun oli aika silmälääkärille heti aamusta. Siinä kävin vähän kaupoilla samalla. Olin jo kotona siihen aikaan kun yleensä syön aamiaista. Pihahommilla jatkoin ja vähän järjestelin ostoksia matkalaukkuun. Lähdin toistamiseen kauppa kierrokselle kun etsin sellaista suojaa auton päälle ettei aurinko polta. Eihän sellaista mistään löytynyt. Netistä kyllä löytyi, niinkuin tavallista. Siinä on vaan se pulma etten ehdi saamaan sitä ennen kun lähden kesälaitumille. Kumma kun kaikki täytyy jättää viimetippaan. Jospa muistais syksyllä hommata.

Hula vannetta osaan jo pyörittää toiseen suuntaan. Vastapäivään vielä tökkii. On se aika tehokas vehje kun on vattanahka mustelmilla. 

Huomasin että noi mun uudet saksalaiset naapurit on laittaneet talonsa myyntiin. Ei ne siinä kauaa viihtynyt. 

12.5.2022
No nyt se kesä tuli kerralla! En valita vaikka hiki onkin. Olkoot!

Hermostuin siihen Hula vempeleeseen ja tilasin ihan oikeen hulavanteen. Eilen se tuli. Minä kun luulin että osasin sillä vetkutella mutta se tais olla silloin kun olin nuori eikä noita jenkkakahvoja ollut. Mutta hetken aikaa saan sen pysymään. Tuntuu kyllä tehokkaammalta kuin se eka vempain. Sinnikkäästi vaan yritän keikutella niin eiköhän se siitä. 

Kävin pitkästä aikaa hierojalla ja sen kyllä huomasi, ainakin hieroja. Sanoi että oli aikamoisia myhkyröitä. Teki aikamoisen kipiääkin. Ens viikolla uusiks.

5.5.2022
Huomasin että vyötärölle oli tullut läskiä aika reippaasti. Mistähän sekin tulee kun en edes läskiä syö. Tuli sitten kamala hinku että tarttis sellanen hula vanne hommata. No eipä muuta kun kauppoja tutkimaan josko löytyisi. Ei missään. Monta tuntia käveleksin ja hain kunnes olin niin väsynyt etten jaksanut kissaa sanoa. Kotona rupesin ihmettelemään että mistähän sen löytäis ja kävin kaikki urheiluliikkeet netistä läpi. Oli vähän huono hakeakkin kun en yhtään tiennyt mitä se olisi espanjaksi. Menin Amazonin sivuille ja kirjoitin hakuun vaan hula niin sieltähän niitä tuli pilvin pimein. 
Oli jos jonniinmoista vempelettä. Myös sellaisia jotka laitetaan vyötärölle kiinni ja sitten pitäisi heittää sellaista hiekkapalloo ympäriinsä. Minähän siihen innostuin ja tilasin sen.
Seuraavana päivänä tuotiin kotiin mutta nyt on sellainen pulma että pitäisi oppia sitä käyttämään. Hula vanteen saan vähän aikaa pysymään lanteilla mutta tämä ei mene kuin 5-6 kierrosta. No, täytyy vaan sinnikkäästi opetella, kait se siitä joskus onnistuu. 

Noita muistihäiriöitä tuppaa kans tulemaan nykyään. Ostin Carrefourista kengät ja kurkkupastilleja. Iltasella ajattelin että otanpas yhden pastillin suuhun mutta eihän niitä mistään löytynyt. Sellainen muistikuva oli että varmaan talteen olin ne laittanut. Tänä aamuna löysin ne niiden kenkien sisältä! Kassalla ajattelin että laitan ne tuonne kengän sisään niin pysyvät siellä varmassa tallessa. Niinhän ne tekikin. 

Ilmat on mitä on. Ei ainakaan voi sanoa että ilmat on kuin morsian. Ainakaan monena päivänä tänä keväänä. Nyt näyttää ennustuksen että loppuaikani täällä olisi aurinkoa ja yli 20 astetta. Niin kohta on taa lähtö kesälaitumille. 

Tällainen vekotin se Hula vanne on

28.3.2022
Kävin viemässä pyykit katolle kuivumaan. Samalla totesin että siellä olisi vähän Saharan hiekan häätämishommia. On ollut kuulemma 16 sadepäivää tässä kuussa. Sade-ennätys! Viimeksi satanut 16 päivää kuukaudessa 1947 joulukuussa.



21.3.2022
Siitä on 193 vuotta kun maanjäristys mylläsi täällä oikein olan takaa. Kello 18.15 se pamahti ja tuhosi melkein koko alueen jättäen jälkeensä 389 kuollutta ja 400 loukkaantunutta. Että tällaisella alueella elellään. Maanjäristyksiä on näillä nurkin joka päivä mutta yleensä niin pieniä ettei edes huomaa. Minä en tahdo huomata niitä isompiakaan! 

Sateet sen kun jatkuu. 😡😡😡

16.3.2022
Kaksi päivää on nyt hiekka lennellyt ja tänään alkoi vähän satelemaan. Aikamoista mönjää kaikki paikat täynnä. Tulis nyt vähän enempi vettä niin huuhtelis pois tuon mönjän. Mutta kun katselin facesta niin oli tullut joillakin huomattavasti enemmän kuin minulla. 

Autokin sai osansa

Tällainen näkymä oli aamulla kun aukaisin oven

14.3.2022
Nyt ei oo taivas sininen ja valkoinen vaan vaalean ruskea! Aika outo tunnelma. Se on sitä Saharan hiekkaa joka taas vierailee täälläpäin. Pitihän tuon tietää kun eilen pesin verannan ja ikkunat ja kaikki. Enpähän tuota ajatellut vaikka siitä varoittelivat, käskivät jopa pitää ulkona suusuojaa tai pysyä sisällä. Minä pysyn sisällä vaikka äsken kävin apteekissa mutta silloin ei vielä ollut niin ruskeana taivas. Hirvittävä tuuli vaan. 

En ole nyt viitsinyt tänne kirjoittaa kuin rupes viimeksi tympimään kun kone hävitti mun kaikki tekstit. Olen kuitenkin vähän tässä reissaillut. On ollut sellaisia ryhmämatkoja. Itse kun en viitsi paljoa ajella. Olimme katsomassa aprikoosipuiden kukkia Ciezan lähistöllä. Siellä olisi ollut paljon kuvattavaa mutta kun olimme opastetulla matkalla niin se opas pysäytti aina sellaisessa kohdassa jossa ei ollut niin paljoa kukkia. Eli taas olis ollut parempi jos olis omalla autolla liikkeellä niin saa pysäyttää mihin haluaa. 

Toinen reissu oli Zativaan ja se oli oikein mukava, Kierreltiin siellä kirkossa, parissa museossa ja linnoituksella. Laitan siitä juttua matkablogiin mutta vasta sen jälkeen kun se on julkaistu lehdessä. Siellä oli yksi kaverini mukana joka on mahtavan hyvä ottamaan valokuvia ja teimme yhteistyössä artikkelin  Uusi Costa Blanca-lehteen. 

3.3.2022
Tämä päivitys tulee tasan kaksi viikkoa myöhässä kun suutuin joko tälle tietokoneelle tai sitten tälle kotisivuohjelmalle. Selostin pitkät jutut tapahtumista ja sitten kun piti ruveta laittaa kuvia niin kaikki häipyi. 😡Nyt olen vähän leppynyt ja laitan saman selostuksen uudestaan josko nyt olisi armollisempi. 

17.2.2022
Löysin yht'äkkiä uuden harrastuksen, kolmiloikka! Se hiipi seuraani kovin vaivihkaa keskellä ajotietä. Olimme retkellä Aguilas nimisessä paikassa. Lähdin ylittämään katua sellaisesta paikasta jossa ei ollut suojatietä. Katsoin josko tulee autoja ja näin että toiselta suunnalta tulee niin kaukaa että hyvin ehdin. Otin siinä kuitenkin vähän niinkuin vauhtia. Siinä vaiheessa alkoi se kolmiloikka kun kompastuin ajotiellä olevaan pyörätietä suojaavaan möhkäleeseen. En huomannut katsoa maahan kun siitä lähdin koikkelehtimaan. Kolmannella loikalla en tullut alas jaloilleni enkä pyllylleni vaan suoraan päistikkaan ketarat suorina pistin makuulle siihen ajotielle. Siihen tuli heti yksi espanjalainen mummo ja tietysti myös minun kaverit. Mummo selitti että mennään heille että hän asuu ihan lähellä. 
Terveyskeskukseen siitä kuitenkin lähdettiin. Siellä pääsin heti lekurin juttusille ja hän antoi lähetteen toiseen terkkariin röntgeniin. Siellä pääsin myös heti röntgeniin mutta lekurille sai vähän aikaa ootella. Ei ollut kuulemma kallo eikä kasvoluut menny rikki. Käski olla hiljaa kotona ja olisi pitänyt olla joku henkilö joka olisi herättänyt mut joka kolmen tunnin päästä ja kysellyt jotain järkevää ja minun olisi pitänyt sitten osta vastata niihin. Silloin en vielä ymmärtänyt että mulla oli aivotärähdys. Mut hyvin se meni kuitenkin. Nukuin 14,5 tuntia. Mutta silloin illalla kotona vasta tuli kaikki paikat kipeeksi. Oli vaikeuksia raahautua sänkyyn kun joka paikasta sattui. 
Nyt kaksi viikoa jälkeenpäin on vieläkin kylki kipeä, oliskohan sitten joku kylkiluu murtunut. 

Samana aamupäivänä olimme sellaisessa paikassa jossa oli euroopan isoin Geodi. 

Geodi on pyöreä kallio, jossa on ontto onkalo, joka on vuorattu kiteillä. Kiviä, jotka ovat täysin täynnä pieniä kompakteja kidemuodostelmia, kuten akaattia, jaspista tai kalsedonia, kutsutaan kyhmyiksi. Ainoa ero geodin ja kyhmyn välillä on se, että geodissa on ontto onkalo ja kyhmy on kiinteä.
Kun vesi virtaa geodin läpi, sen onttoon sisäosaan kerrostuu lisää mineraalikerroksia. Tuhansien vuosien aikana nämä mineraalikerrokset rakentavat kiteitä, jotka lopulta täyttävät ontelon. Kuinka kauan tämä kestää, riippuu geodin koosta, suurimmat kiteet voivat kasvaa miljoona vuotta.

Laitan tähän muutaman kuvan geodista ja Aguilaksen rappusista.

Tuollaisesta aukosta piti ryömiä sitä geodia katsomaan

Opas ja minä kaivoksen hätäuloskäytävän rapuissa

Tässä kuva minun paremmasta puolesta kun olen ryömimässä katsomaan geodia



Tällaiselta siellä näytti



Sieltä sai ostaa tällaisia kieni kiviä muistoksi. Tässä halkaistuna. Kiteet ei oikein näy tässä valaistuksessa.



Tässä kivi ulkopuolelta. Halkaisujäljet näkyvissä.

Tämän rapun edessä harjoitin sitä kolmiloikkaa!

Mosaiikista tehdyt rappuset. 


16.2.2022
Tuli taas harrastettua tuota kieleilyä. Nyt tuli lisänä saksankieli. Toinen naapureistani on Saksasta.
Istuin tuossa verannalla ja yht äkkiä tuli naapurin mies huutelee portille espanjaksi Hola! Como estas?
Vastasin tietysti espanjaksi. Muttei siitä paljoa espanjaa tullut kun piti ottaa google mukaan. 
Hän oli niin iloinen ja sanoi että opiskelee joka aamu puolitoista tuntia espanjaa. Ekan kerran juttelin tämän miehen kanssa ja hän olikin oikein mukava vaikka luulin toista. Ei hänellä mitään asiaa ollut mutta halus vaan tulla juttelemaan espanjaksi! 

Ja nyt on taas lämmintä ihan hikihattuun asti. 

5.2.2022.
Kovin harvakseltaan tulee kirjoitettua tänne. Mutta kun ei mitään tapahdu, kotona vaan odottelen että korona lähtis muihin maihin kaukaisiin. Ja  niitä sukkia tietysti syntyy jatkuvalla syötöllä. 
Ilmat vaihtelee, ensin viikko sadetta ja pilvistä sitten viikko aurinkoa ja hellettä ja nyt näköjään alkaa sadeviikko. Nyt ei olekkaan ollut sellaisia tulvasateita vaan on tullut vähän ja usein. 

Meinas tässä kyllä ruveta vähän tapahtumaankin kun naapuri rupesi tekemään remonttia. Kattoa apukeittiön päälle rupesivat värkkäämään. Yks ilta tulivat soittaa porttikelloa ja kysyi jos voipi tulla siivoamaan kun heiltä oli tippunut laastia minun puolelle. Sanoin että ei tarvii, kyllä minä sen siivoan. 
Seuraavana aamuna sitten menin siivoamaan ja pikkasen leuka loksahti alaspäin kun näin että he olivat korottaneet meidän välissä olevaa muuria parikymmentä senttiä. Ja ne tiilet oli muurattu ihan vinksin vonksin ja koko homma oli kuin juosten pissattu. 

Ei siinä muu auttanut kun ottaa googlen kääntäjä ja huusin naapurille että tuleppa tänne. He ovat kaksi filippiiniläistä tyttöä ja oikein mukavia. Vähän heitä toruin, sanoin että en tykkää heidän tekeleestään ja että pitäisi ensin kysyä naapurilta. Tulimme siinä kyllä yhteisymmärrykseen ja he yrittivät korjata sitä mutta eihän siitä hyvä tullut. Tämä toinen tyttö oli siinä maalaamassa sitä muurin tekelettä ja näytin hänelle minun  kattoa joka on hyvin siististi tehty. Kysyin josko hän haluaa katsoa sisältä minkälainen kämppä mulla on ja hän tuli oikein mielellään. Voi sitä päivittelyä kun hän tykkäsi niin valtavasti joka huoneesta. Käytiin vielä katollakin katsomassa ja hän näki sieltä käsin itse minkä näköinen se heidän kattohomma oli. 

Keskusteltiin siinä pitkään googlen välityksellä ja vähän muutenkin. Puhuttiin  englantia ja espanjaa sekaisin. Se mua jälkeenpäin nauratti kun en osannut aluksi käyttää sitä kääntäjää. En hoksannut että joka kerta kun alkaa puhumaan toista kieltä niin täytyy painaa ensin sen kielen nappulaa. Eli kun hän puhui siihen englantia niin eihän siihen tullut sitä käännöstä kun en ollut tökännyt siitä englannin kielen kohdasta. Mutta aika hyvin näköjään ymmärrän englantia kun ymmärsin aina kaikki vaikkei google sitä kääntänytkään. Nyökkäsin vaan tärkeen näköisenä että hyvin menee. Lopuksi sitten sovittiin että  olemme ystäviä ja katsomme toistemme taloa silloin kun toinen ei ole kotona. Hekin käyvät Lontoossa pitkiä aikoja töissä. Oli mukava jutella sitten kun hoksasin kuinka se google toimii. Ja sekin mukavaa että he yrittävät puhua espanjaa ja siinä samalla minullakin muistuu englanti mieleen. 

Siinä kattojutussa kävi sitten niin että eilen hän tuli sanomaan että he purkaa sen muurinjatkon. Niin ne siellä ahersivat koko päivän. Ei siitä vieläkään hyvä tullut mutta antaa nyt olla. 

 8.1.2022
Mellevää vuoden jatkoa!
Espanjassa vuosi alkoi kylmillä öillä ja aurinkoisilla päivillä. 
Mutta ei se haittaa jos on yöllä kylmä kun ruukaan silloin nukkua. Ainut että tulee isompi sähkölasku kun pumppu on enemmän päällä. 

Tässä kuvat auringon noususta ja laskusta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei kaikki ystävät!